Katteettomia lupauksia vai täyttä asiaa?
Nonna-talot ovat moderneja yhteisötaloja, jossa huomioidaan ikääntyminen. Nonna-talojen palvelulupaus on, että mallimme edistää ikäihmisten asumista mahdollisimman pitkään omassa kodissa. Konseptimme siirtää tai voi jopa poistaa laitoshoidon tarpeen.
Olen saanut tehdä yli 20 vuotta töitä ikäihmisten parhaaksi niin kotihoidon terveydenhoitajana kun palvelutalojen johtajanakin. Olen käynyt hakemassa ideoita Tanskasta, missä ei tehostettuja hoitopaikkoja varsinaisesti ole, eikä sängyssä makuuteta asukkaita.
Tanskassa korostetaan, että asukkaat tunnetaan ja tiedetään mitkä asiat ovat heille tärkeitä. Yhteisöllisissä palvelutaloissa naapurit huomioitiin ja päivässä oli monta kohokohtaa. Hyvän ruuan ääreen kokoonnuttiin päivittäin ja vilkas keskustelu täytti ruokasalin. Teemapäivät ja juhlat huomioitiin ja omaiset olivat niihin aina tervetulleita.
Asumisen olosuhteet olivat hyvin erilaiset, kuin Suomessa. Monetkaan hoitokodit eivät olleet edes täysin esteettömiä. Hyvin säilyi kaikilla ikäihmisillä liikuntakyky, kun muutama rappunen piti päivässä kävellä hoitajan auttamana. Asunnot olivat pieniä ja kaikki tarpeellinen mahtui niihin. Yhteisötilat olivat todella viihtyisiä ja niihin hakeuduttiin ahkerasti viettämään aikaa. Tanskan-mallista on kirjoitettu paljon Suomessa sekä uutisoitu viime aikoina. Miten kiitetty Tanskan malli sitten toimii Suomessa?
Me Nonna Groupissa olemme valmiita yhdessä ikäihmisten kanssa tekemään Suomen parhaan mallin yhteisöllisestä palvelutalosta. Meillä asukkaat ovat oman elämänsä johtajia. He tietävät, mikä on heille tärkeää ja haluavat niitä asioita jatkaa myös ikääntyessään.
Talojemme yhteisötyöntekijä ja johtaja ovat asukkaita varten ja he takaavat, että jokainen Nonna-talo on asukkaidemme näköisiä ja etteivät meidän palvelulupauksemme ole sanahelinää. Nonna-talot haastavat Suomessa konseptina asumisen totuttuja kriteereitä.
Meidän taloissamme ei kaikkea tarvitse asukkaan itse omistaa. Heidän ei tarvitse tuoda mukanaan siivousvälineitä, pyykinpesukoneita, liinavaatteita tai kahdeksan hengen astiastoja. Tilaa ei tarvitse olla vieraita tai juhlia varten. Oman viihtyisän vuokrakodin hinnalla saa käyttöönsä 150 -200 neliötä toimivia, ikäystävällisiä yhteisötiloja ja kabinetteja. Uusimmat kirjat ja lehdetkin löytyvät talon omasta kierrätyskirjastosta. Ja koska ruoka ja kahvi yhdistävät suomalaisia, asukkaat päättävät leivästä ja kahvista lähtien, mitä heidän Nonna-taloissa syödään ja juodaan.
Nonna-taloissa saat oman rauhan ja puitteet, mutta oven avaamalla saat upean yhteisön ympärillesi ja välittävät ihmiset. Meillä ikääntymistä ei tarvitse pelätä.
Tervetuloa. Sinua odotetaan jo!

Saija Toropainen
Palvelu- ja kehitysjohtaja
NONNA Group Oy
# www.nonnalinna.fi
# www.nonnanapapiiri.fi
# www.nonnakallavesi.fi
# www.nonnagroup.fi
Viimeisimmät kommentit