Onni on muut ihmiset

Elämä on pohjimmiltaan yksinäinen polku, kuulin kerran. En uskonut. Yksinäistä voi toki olla, sitä en kiistä, mutta ei se yksinäisyys silti mikään ihmisen perusolemus ole.

Meidät on luotu luomaan yhteyksiä toisiimme. Perhe, ystävät, rakkaat, tärkeitä kaikki tyynni. Parhaat hetkemme ovat vielä parempia muiden kanssa jaettuna, rankat paikat puolestaan hitusen kevyempiä toisten kanssa jaettuna.

Elämän eri vaiheissa ystäviä löytyy eri paikoista. On koulukaveria, työkaveria, harrastekaveria. Ja kyllä, uusiin ihmisiin tutustuminen vaikuttaisi vaikeutuvan iän myötä. Sitä suuremmalla syyllä niistä olemassa olevista läheisistä kannattaa pitää huolta, ja uusien sielunkumppaneiden etsimisessä nähdä vaivaa.

Työelämän jälkeen vuorovaikutus ihmisten kanssa vähenee, ellei siihen erityisesti panosta. Kotiin on helppo jäädä, mutta silloin jää harrastusten mukanaan tuomat verkostot kokematta. Paitsi jos koti on yhteisössä, jossa muiden ihmisten tapaaminen, asioiden yhdessä tekeminen ja mutkaton vuorovaikutus on osa kotia.

Suomessa on totuttu elämään omissa oloissa, varsinkin kerrostaloissa. Vieraita harvemmin käy, asioita ei tehdä yhdessä, ovikellon soittaminen ennalta ilmoittamatta tuntuu monesta jo loukkaukselta.

Näin on, mutta näin ei ole pakko olla. Nonna-talojen filosofia lähtee siitä, että ihmisen on parempi yhdessä muiden kanssa. Siihen Nonna kannustaa, sitä Nonna edistää. Toki hienovaraisesti, jokainen meistä kun kaipaa paikoin myös omaa rauhaa.

Yhteiset retket, harrasteet, kokkailu ja keskustelu maailman menosta on luontevampaa, kun kaikkea tuota tukee toiminnan kulttuuri. Jos tapana on ottaa muut mukaan, on muut helpompi ottaa mukaan. Jos tapana on pyytää, on helpompi vastata kyllä. Ei tuo sen kummoisempaa ole, vuorovaikutus, tarttumista ojennettuun käteen, pohjimmiltaan.